Suomalaista ja eurooppalaista ulkomaalaispolitiikkaa

12022019 turvapaikanhakijat

S

(Esitelmä Luumäen reservinupseereille ja reserviläisille 11.2.2019)

JOHDANTO

Hyvät kuulijat!

Olen kiitollinen mahdollisuudesta alustaa kerhoillassanne ulkomaalaispolitiikasta, joka on teemana mielipiteitä herättävä ja josta varmasti jokaisella on valveutunut käsitys. Olen taustaltani rajaupseeri ja sisäministeriön hallinnonalalla urani tehneenä luonnollisesti ollut tekemisissä ulkomaalaisasioiden kanssa.

Kertaan aluksi muutamia perusasioita. Yleisen näkemyksen mukaan ulkomaalaispolitiikka on osa ulkopolitiikkaa ja siihen kuuluu keskeisenä tekijänä turvapaikkapolitiikka. Suomesta turvapaikkaa voi hakea vain Suomen valtion alueella. Hakemus jätetään rajalla rajavartiolaitokselle tai sisämaassa poliisille. Turvapaikkahakemusta ei voi tehdä Suomen ulkomailla olevassa edustustossa tai ottamalla ulkomailta kirjeitse tai sähköpostitse yhteyttä Suomeen. Suomessa turvapaikanhakijoiden vastaanottoa säätelee Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta eli vastaanottolaki. Turvapaikkahakemuksia käsittelee Maahanmuuttovirasto. Hakemuksen käsittelyaikana hakija oleskelee vastaanottokeskuksessa siinä maassa, jossa hakee turvapaikkaa.

Myönteinen päätös voi olla turvapaikka eli pakolaisasema, uhkan tai vaaran perusteella toissijainen suojelu tai oleskelulupa muulla perusteella. Toissijainen suojelu voidaan jättää myöntämättä myös sillä perusteella, että on perusteltua aihetta epäillä hakijan tehneen törkeän rikoksen joko Suomessa tai ennen saapumistasi Suomeen.

ITSENÄISESTÄ PÄÄTÖKSENTEOSTA KOHTI EU- JA SCHENGEN JÄSENYYTTÄ

Suomessa ulkomaalaispolitiikka oli pitkään itsenäisen valtion omien turvallisuusorganisaatioiden harkintaan ja päätöksentekoon liittyvää toimintaa. Aikanaan sisäministeriön ulkomaalaistoimiston päällikköä Eila Kännöä jopa pidettiin sen henkilöitymänä. Asiat hoidettiin tapauskohtaisesti isänmaan etua ajatellen. Toki on myönnettävä, että vakaviin, julkisuutta saaneisiin ja erityisesti Neuvostoliitosta saapuneiden loikkareiden palauttamiseen puuttui SUPO:n ohella joskus myös tasavallan presidentti. Ulkomaalaispolitiikka oli tuolloin osa ulkopolitiikkaa, eikä varsinaisesta maahanmuuttopolitiikasta voinut puhua. Suomessa säädettiin ulkomaalaislaki ensimmäisen kerran vuonna 1984 ja tällöin voitiin tulkita jo yksittäisellä turvapaikanhakijalla ollen länsimaisen oikeusjärjestelmän suomat oikeudet asian käsittelyssä.

Kylmän sodan muurien murtuminen ja Neuvostoliiton hajoaminen merkitsivät uuden ajan alkua. 90-luvun alussa nähtiin mahdollisena jopa tuhansien henkilöiden maahantulo itärajan rajanylityspaikkojen kautta entisen Neuvostoliiton alueelta. Valtioneuvosto ohjasi valmistelua ja Venäjän tilannetta seurattiin suurella mielenkiinnolla. Laajan laittoman maahantulon hallintaan varauduttiin poikkeuksellisin mittavin järjestelyin ja tarvittaessa valmiuslakiin tukeutuen. Tilannetta harjoiteltiin ja se näkyi myös rajavartioston kertausharjoitusten sisällöissä. Vielä vuosina 1997–98 olin mukana teemaan liittyvässä viranomaisselvityksessä, jossa vastuut päivitettiin vastaamaan uutta läänijakoa. 90-luvun lopulla arvioitiin kyseisen uhkamallin olevan epätodennäköinen, mutta joissakin olosuhteissa mahdollinen.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ovat sekä Afrikan että Lähi-Idän alueelta unionin alueelle saapuneet turvapaikanhakijat asettaneet haasteita unionin yhteiselle politiikalle, eikä tilanteen kokonaisvaltainen ratkaisu ole vieläkään onnistunut. Vaarana on edelleen tilanteen eskaloituminen. Pitkällä aikavälillä todennäköinen ilmastopakolaisuus pakottanee unionin jäsenmaat nykyistä radikaalimpiin ratkaisuihin. Afrikan suunnassa tullaan Eurooppaan Välimeren kautta useita reittejä. Kohdealueina ovat Italia, Kreikka ja Espanja. Valitettavasti matkalle jää ja hukkuu vuosittain satoja salakuljettajille omaisuutensa pantanneita. Maitse reitit ovat vaihdelleet lähtömaiden olosuhteiden ja valvonnan kattavuuden mukaan. Euroopassa on operatiivista tilannetta koordinoinut Euroopan rajaturvallisuusvirasto. Tilannekuva on varsin selkeä, eikä kovin suuria yllätyksiä valvonnallisesti ole tapahtunut.

Lähtökohtaisesti unionin alueella henkilöt, joihin kohdistuu vainoa, saavat suojelua ja heillä on oikeus hakea turvapaikkaa. Jäsenvaltiot ovat sopineet yhteisistä turvapaikkapolitiikkaa koskevista säännöistä. Dublinin yleissopimuksessa määrätään, mikä jäsenvaltio käsittelee turvapaikkahakemuksen. Turvapaikan hakijoilla on oikeus turvapaikkamenettelyyn, jossa päätetään ovatko he vainon uhreina avun tarpeessa. Jotta turvapaikanhakijat eivät voisi aloittaa turvapaikkamenettelyä uudelleen toisessa jäsenmaassa, Dublinin sopimuksessa määrätään, että turvapaikkahakemus käsitellään ainoastaan yhdessä jäsenvaltiossa. Sähköinen tunnistautuminen on vähentänyt väärinkäytöksiä ja tehostanut hakemusten käsittelyä.

Periaatteessa turvapaikkahakemus käsitellään siinä EU:n jäsenvaltiossa, johon turvapaikan hakija on ensimmäisenä tullut, lukuun ottamatta tilanteita, joissa toinen valtio on jo myöntänyt oleskeluluvan, viisumin tai kauttakulkuviisumin. Henkilö, joka asuu maassa, jossa häntä ei vainota ja joka noudattaa Geneven sopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, ei voi vedota oikeuteensa matkustaa toiseen vastaanottajavaltioon.

Amsterdamin sopimuksen perusteella tietyistä turvapaikkapolitiikkaan liittyvistä aloista päätetään unionin tasolla. Jäsenvaltiot pyrkivät tekemään turvapaikkaa, pakolaisia, maahanmuuttajia ja viisumeita koskevat periaatteelliset päätökset yhdessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näistä asioista annetaan säädöksiä, jotka ovat yhteisön lainsäädäntöä ja joiden noudattamista Euroopan unionin tuomioistuin valvoo.

Suomea sitovat kansainväliset sopimukset antavat varsin tarkat rajat turvapaikkapolitiikalle. Ulkomaalaispolitiikassa käsitellään myös kiintiöpakolaisia, yhteisiä toimenpiteitä unionin ulkorajoilla, kotouttamista, työperäistä maahanmuuttoa, hakemusten käsittelyprosessia. Liikkumavaraa on kohtuullisesti, mikä on tullut hyvin esille jäsenmaiden tiukentaessa menettelyjään estääkseen tilanteen eskaloitumisen.

TILANTEEN HALLINTAA UNIONIN PUITTEISSA JA KANSALLISIN TOIMENPITEIN

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä elettiin rajoittavan politiikan kautta ja keskustelu maahanmuutosta lisääntyi. Maahanmuutto alkoi vähitellen näkyä myös Suomen eduskuntavaaleissa. Ulkomaalaispolitiikasta ja jopa ulkomaalaisvastaisuudesta on tullut osa oppositiopolitiikka, mikä Suomessa johti vuonna 2017 hallitusvastuuta saaneen puolueen hajoamiseen ja oli vähällä hajottaa hallituksen.

Talouskriisi ja turvapaikanhakijoiden määrän suuri kasvu ovat sittemmin olleet vahvasti esillä julkisessa keskustelussa yhdessä ja erikseen. Maahanmuuttokriisi yllätti Euroopan ja Suomen syksyllä 2015, jolloin maahan saapui pääosin Ruotsin kautta 32 000 turvapaikanhakijaa. Myöhemmin saman vuoden vaihteessa koettiin poikkeuksellinen tilanne Sallassa, jonne yllättäen saapui useita satoja turvapaikanhakijoita.

Tämän vuoden tammikuussa tuli ilmi ulkomaalaisten tekemät nuoriin henkilöihin kohdistuvat seksuaalirikokset ja ulkomaalaispolitiikka oli nousemassa jopa vaaliteemaksi. Eduskuntaryhmien ja hallituksen keskeisten ministerien ulostulolla asia kuitenkin rauhoittui varsinkin sen jälkeen kun lakeihin ja menettelyihin luvattiin tehdä tarkennuksia.

Keskeisimmät hallituksen toimenpiteet maahanmuuttopolitiikan osalta ovat olleet

  • turvapaikkakäsittelyn nopeuttaminen Migrin ja hallinto-oikeuksien resursseja vahvistamalla
  • perheenyhdistämisen kriteereiden tiukentaminen vastaamaan muiden pohjoismaiden käytäntöä
  • rikoksiin syyllistyneiden turvapaikan hakijoiden nopeutettu karkottaminen

Eduskuntakäsittelyssä on

  • poliisin henkilötietojen käsittelyn helpottaminen
  • lapsin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten kiristäminen
  • kansalaisuuden menettäminen vakavien rikosten johdosta
  • turvapaikan hakijoiden palautusten helpottaminen

YHDISTELMÄ

Rajojen sulkeminen ja muurien rakentaminen ei tämän päivän Euroopassa ole mahdollista. Kriisiytyneiden lähtömaiden demokraattisen kehityksen varmistaminen on edelleen eräs aikamme turvallisuuspoliittisista haasteista. Operatiivisesti tulisi pyrkiä järjestelyihin, jossa kotimaassaan vainotuksi joutuneet jäävät lähemmäs kotiaan vastaanottokeskuksiin, joiden toiminnasta jaettaisiin yhteisvastuu unionin sisällä. Pyrkimyksiä tähän on esitetty, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi.

Toki Eurooppa tarvitsee jatkossa yhä enemmän työperäistä maahanmuuttoa, jota voidaan helpottaa oleskelulupakäytännöllä muun muassa ulkomaalaisten opiskelijoiden osalta. Edelleen kiintiöpakolaiset ovat hallittavissa oleva tapa jakaa vastuuta unionin jäsenvaltioiden kesken ja yhteistoiminnassa YK:n kanssa.

Suomi on turvapaikkamenettelyssä ja ulkomaalaispolitiikassa seurannut hieman jälkijunassa muiden esimerkkiä, ja toimenpiteet ovat osittain vaikuttaneet hakijoiden määrän kasvamiseen. Päätöksiä tehdään vuosittain muutamia tuhansia. Turvapaikkaprosessissa tulisi tavoitteena olla mahdollisimman nopea päätös, jonka jälkeen on mahdollista jatkaa joko henkilön palauttamiseen liittyviä toimenpiteitä tai suunnitelmallista kotouttamista maamme olosuhteisiin.

Eräs keskeinen haaste on niiden hakijoiden käsittely, jotka saavat kielteisen päätöksen ja jäävät laittomasti oleskelemaan maassamme ilman tarkkaa tietoa olinpaikasta ja yleensä viranomaisen tietämättömiin. Valitettavasti tällaisia henkilöitä on paljon myös Schengen alueella, missä he muodostavat todellisen uhkan sisäiselle turvallisuudelle. Suomen EU- ja Schengen jäsenyys merkitsivät suomalaisen turvallisuuden asettumista lähemmäs keskimääräistä eurooppalaista tasoa, mistä on Suomessa konkreettia esimerkkejä.

Lopuksi tuon esille ulkomaalaisvalvontaan ja turvapaikkaprosessiin liittyvät resurssitarpeet, joiden johdosta emme ole onnistuneet sisäisen turvallisuuden hallinnassa tyydyttävällä tavalla. Poliisin, rajavartiolaitoksen ja ulkomaalaisviraston resursointi on mahdollistettava tehokkaampi, nopeampi ja virheettömämpi toiminta. Sinällään toimijoiden roolit ovat selkeät ja yhteistoiminta viranomaisten välillä toimii hyvin.

Pääkaupunkiseudulla ja suurissa asutuskeskuksissa ulkomaalaisten määrässä tapahtunut muutos näkyy. Tapahtunut kehityksen suunta on tavallaan myös luonnollinen ja ollut tiedossa pitkään. Toki ääri-ilmiöiden ennalta ehkäisy liittyy kotouttamiseen, varhaiskasvatuksen ja koulutuksen toteuttamiseen ja työmahdollisuuksien tarjoamiseen, mihin suomalainen yhteiskunta tulevaisuudessakin pystyy siten, ettei turvallisuustilanne oleellisesti heikkene.

Vesa Huuskonen

Kunnanjohtaja, eversti evp.

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest
Vesa Huuskonen

Vesa Huuskonen

Close Menu