Parikkala – Parasta yhdessä!

Vuosi on vaihtumassa. Kunnan osalta on hyvä pohtia, mitä vuosi 2018 antoi, mitä voimme siitä oppia ja tehdä jatkossa paremmin. Parikkalan kunnan peruspalvelut ovat kunnossa ja joiltakin osin niitä saatiin jopa parannettua. Kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelutarjonta on monipuolista, mistä on kiittäminen myös aktiivisia järjestöjä. Uukuniemen palvelutalosta kuoriutui vapaa-aikatalo niin kuntalaisille kuin lomaansa Parikkalassa viettäville. Rautjärven kanssa yhteinen Simpelejärven kansalaisopisto aloittanee toiminnan syksyllä. Varhaiskasvatuksen ja koulun osalta onnistuttiin hyvin, vaikka orastavat iäkkäiden rakennusten kosteusongelmat ovat nostaneet päätään. Kirjolan koulu – hanke on toteutettava mahdollisimman tiiviissä aikataulussa. Eksoten palveluista on saatu aikaisempaa kriittisempää palautetta, eikä ikäihmisten yksilöllisen hoidontarpeen määrittelyssä ole aina onnistuttu, vaikka palvelukonseptia on kehitetty johdonmukaisesti. Lappeenrannassa K-sairaalan käyttöönotto ei sujunut ongelmitta, mistä johtuen oman hyvinvointikeskuksen vuodeosaston kapasiteettia…

Jatka lukemista Parikkala – Parasta yhdessä!